Sivut

tiistai 23. toukokuuta 2017

Tiistaikisat käyntiin, voitto !

Kesän ensimmäiset tiistaikisat tänään. Sain vanhan kaverini Hakalan Mikon houkuteltua mukaan. Ehdittiin 20 min tutustua keliin ennen starttia. Melko navakkaa oli keli ja jälkeinpäin kuulin, että oli puhsltanut n. 8m/s.

Osallistjjia ei ekassa kisassa ollut kuin me ja Merifen (Fe83) naiset. Heillä oli joku pieni hässäkkä startissa, josta myöhästyivät vähän. Meidän startti onnistui ihan ok, joskin joku kalastajien pyydys oli suoraan meidän valitsemalla ajolinjalla. 1 ylimääräinen venda tehtiin ennen ensimmäistä kiertopoijua. Sen kierrettyämme aloimme virittelemään spinnua seuraavalle halssille. Hieman aikaa guhraantui, mutta saapuamme spinnun ylös alkoi eroa Merifeen tulla oikein huolella. Spinnun lasku meni myös pitkäksi js joiduimme ajamaan aika paljon kiertopoijun ohi. Sieltä aloitimme kuitenkin tiukan kryssimisen kohti aavaa. Stora Bodön kiertomerkin jälkeen alkoi taas myötätuuliosuus, mutta tuulta ja vauhtia oli sen verran reilusti ilam spinnuakin, joyen sitä ei enää nostettu. Ero Merifeen pysyi aika samana viimeiselle kryssiosuudelle asti, jossa ilmeisesti teimme pari turhaa vendaa ja Fe pääsi tosi lähelle. Maalisuoran sivutuulella kasvatimme eroa taas lisää ja saavutimme maaliviivan ensimmäisenä. Hienosti alkoi tämä kausi.


Satamassa huomasin, että olin jättänyt Wc:n vesisäiliön korkin kiinnittämättä ja pilssissä sen vuoksi olevan vettä. Irroittelin salongin pöydän, että pääsisin kuivaamaan pilssin kunnolla. Jätin turkkilevyt laittamatta paikalleen, että paikat saisivat rauhassa kuivua. Onpa hyvä syy mennä taas puuhastelemaan esim. helatorstaina 😀

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon! Lisäsitkö lukkoja spinnuilua varten?

    VastaaPoista
  2. En ole vielä saanut aikaiseksi lisäillä lukkoja. Työlistalla ovat edelleen. Tänään viimeksi niitä katselin. Eiköhän ne sieltä tule jossain vaiheessa.

    VastaaPoista