Sivut

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Fiilistelyä ennen veneen laskua

Olin sähköpostilla yhteydessä veneen omistajaan kertoakseni, että venepaikka on löytynyt. Samalla kysäisin josko hän olisi viikonloppuna menossa veneelle. Sovittiin, että hän laittaa viestiä mikäli on sinne menossa.

Keskimmäisellä tyttärelläni oli viikonloppuna tiukka futisturnaus Sonera Stadiumilla, joten aika oli tosi kortilla. Sunnuntai-aamuna sain kuitenkin sähköpostin, että veneen omistaja olisi menossa tekemään keväthommia veneelle heti aamusta. Vastasin välittömästi viestiin, että olisin tulossa.

Kaupanteon yhteydessä olimme sopineet, että aikaisempi omistaja korjaisi kaksi reistailevaa vinssiä, uusisi maston kehrät ja asentaisi lokin läpiviennin paikalleen. Muiden kevätkunnostushommien lisäksi.

Paikalle karauttaessani oli työkalut jo levitetty ja homma mukavasti käynnissä. Maston kehristä oli hommat aloitettu. Popniittien aukiporaus oli juuri meneillään. Ilma oli mitä mainoin ja lämpötila hyvässä nousussa. Juteltiin niitä näitä ja istuskeltiin sisätiloissa, minun kysellessä kaikkea mahdollista veneestä. Aika kuitenkin kului vauhdilla ja jouduin lähtemään jalkapallohommiin Töölön suuntaan. Sehän kannatti, sillä tyttäreni joukkue raivasi tiensä finaaliin asti ja kotiin lähdettiin kultamitalit kaulassa. Sovittuun luovutukseen on aikaa enää reilu kuukausi. Huhtikuussa kaikki viikonloput ovatkin jo aivan tukossa, joten aikataulu sopii meille paremmin kuin hyvin.

Sovimme samalla myös, että myyjä hoitaa veneen laskun ja siirron Herttoniemeen itsekseen ja minä tulen sitten mukaan rikaamaan venettä jonain sovittuna iltana. Siirtopurjehduksen Suomenojalle todettiin onnistuvan vaikka arki-iltana tarvittaessa.

Joitain veneitä näyttää olleen laskettu jo, joten kyllä se kesä sieltä tulee !

torstai 7. huhtikuuta 2016

Venepaikka

Espoon kaupungin venepaikat tulevat sähköisen järjestelmän kautta hakuun 1. Pvä Maaliskuuta klo 8.00. Kiirehdin työpaikalle jätettyäni poikani esikoiluun ja ehdin kuin ehdinkin käynnistää tietokoneen ennen määräaikaa. Täytin nopeasti veneeni tiedot järjestelmään ja lähetin hakemuksen.

Soitin huhtikuun alussa venepaikoista vastaavalle virkamiehelle kysyäkseni hakemuksen tilaa. Kuulin olevani jonossa paikalla 105 ja hakemukseni saapuneen klo 8.01 määräpäivänä. Aika kärppänä saa olla, mikäli venepaikan haluaa. Sadan hujakoilla oleva jonotusnumero ei kuulemma ole mahdoton, mutta varmaksi eivät paikan saamista voineet luvata.

Aloin jo hieman huolestua tilanteesta, koska kaupat veneestä oli kuitenkin jo tehty.

Otin yhteyttä naapuriimme Jockeen, joka vastaa Suomenojalla toimiva venekerho Meritien laituripaikoista. Kuulin, että vapaita paikkoa meidän kokoluokan veneelle olisi. Sovimme, että hän pitää meille yhtä varattuna, joka oli sijainniltaankin aika hyvä. Peräpoijupaikka ja keula tuuleen vallitsevilla tuulilla.

Pari viikkoa asiaa mietittyäni ilmoitin naapurillemme, että ottaisin paikan. Todennäköisesti liitymme myös Meritie-venekerhoon. Kerholla on oma saarikohde Inkoon saaristossa, kilpailutoimintaa, junioritoimintaa ja veneilykoulutusta.

Asia pois päiväjärjestyksestä ! Nyt odotellaan veneen laskua ja siirtopurjehdusta kotisatamaamme Suomenojalle.